|
Nivelreumaa sairastavan Suvin suolisto ärtyi biologisista reumalääkkeistä, eikä helpotusta joka aamuiseen ripuliin tuntunut löytyvän. Vatsa rauhoittui parissa viikossa hänen alkaessaan nauttia Karin Havupuu-uutejuomaa. Männystä valmistettu juoma on tukenut Suvin terveyttä myös reuman kanssa kamppailussa.
Suvi pystyy nyt kävelemään pidempiäkin lenkkejä. Kuvassa hän on Cabo Roigissa Orihuela Costan maisemissa Espanjassa.
63-vuotiasta Suvia vaivasivat pitkään reumalääkityksestä johtuvat vatsakivut, joiden vuoksi syöminen oli rajoittunutta. ”Aivan sama, mitä aamulla suustani alas nielin, sain melkein heti juosta vessaan. Välillä saatoin olla pari päivää ilman ripulia, ja ehdin monesti ilahtua, kunnes vatsani taas ärtyi ja vessaan juoksut palasivat.” Terveitä elämäntapoja ja terveellistä ruokavaliota vaaliva Suvi oli jo kokeillut kaikki keinot. ”Ei auttanut ruokavalio, kahvin poisjättäminen, ei syömisjärjestyksen vaihtaminen, ei mitkään luontaistuotteet, joita kaikkia olen testannut useiden vuosien ajan.”
Suvi törmäsi Karin Havupuu-uutejuomaan TerveysSummit -ohjelmaa ja somea seuratessaan. Muiden hyvistä kokemuksista innostuneena Suvi päätti ottaa juoman kuukaudeksi testiin. ”Parin kolmen viikon sisällä käytön aloittamisesta loppuivat aamuripuloinnit ja olo koheni muutenkin.” Jatkaessaan juoman käyttöä hän huomasi pikkuhiljaa pystyvänsä taas syömään vapaammin ilman vatsakipuja tai turvotusta. Suvi nauttii yhden desilitran Karin Havupuu-uutejuomaa päivittäin. Hän vinkkaa kokeilemaan juomaa sitruunamehuun, kuumaan veteen ja hunajaan sekoitettuna, tai lisäämään sitä smoothien joukkoon.
Suvi on huomannut havupuu-uutejuoman tukevan hänen terveyttään myös reuman kanssa kamppailussa. Suville on laitettu käsiin useita tekoniveliä ja leikkauksista toipuminen oli ennen kivuliasta. Viimeisimmässä leikkauksessa hänellä laitettiin rystysiin uudet tekonivelet ja yllätyksekseen Suvi huomasi, etteivät säryt enää vaivanneet häntä ensimmäisen vuorokauden jälkeen leikkauksesta. Myös leikkaushaava parani nopeammin. Lääkärikin ihmetteli hänen pikaista toipumistaan. ”En pelkää enää tulevia leikkauksia. Koen, että havupuu-uutejuoma toimii minulla reumalääkityksen tukena ja ehkäisee ja vähentää sen sivuvaikutuksia. Pystyn liikkumaan enemmän ilman kipuja ja jaksan kävellä pidempiä matkoja, vaikka reuma on vaivannut myös jaloissa. Havupuu-uutejuoman rauhoittaessa suolistoa ravintoaineet imeytyvät paremmin, mikä taas auttaa koko kehoni voinnissa.”
Espanjassa puolet vuodesta asuva Suvi on huomannut muutoksia myös ihonsa ja hiustensa hyvinvoinnissa. ”En käytä enää mitään ihovoiteita, rasvoja tai aurinkosuojaa. Ihon kosteus ja hyvinvointi tulee sisältäpäin. Olen niin kiitollinen ja onnellinen, että aloitin juoman kokeilun. Olen saanut siitä niin moneen asiaan tukea, etten luovu siitä koskaan.”
Kuponkikoodilla ”HAVU25” saat -25% alennusta Karin Havupuu-uutejuoman 12-packista! Käytä koodi kassalla lisättyäsi tuotteen ostoskoriin.
Päiväannostus 1 dl. 12-pack sisältää noin kuukauden annokset, jonka aikana useimmat asiakkaamme huomaavat vaikutukset!
Löydä lähin jälleenmyyjäsi kartalta: pinena.fi/jalleenmyyjat
Alkuperäisen Karin Havupuu-uutejuoman valmistaja on perheyritys Ravintorengas Oy, joka toimii Siikaisissa Pohjois-Satakunnassa. Tuotetta on valmistettu kohta 50 vuoden ajan samalla Kosken tilalla, jossa ensimmäiset havupuu-uutejuomat aikoinaan keitettiin. Juoma valmistetaan nuoren luomumännyn kuoresta ja nilasta sekä puhtaasta lähdevedestä hellävaraisesti uuttamalla. Tuote sopii kaikenikäisille, eikä se sisällä mitään lisä- tai säilöntäaineita. Karin Havupuu-uutejuomaa on tutkittu useissa Suomen yliopistoissa in vitro -menetelmällä.
Uutiskirjeen tilaus
Asiakaspalvelu
Ravintorengas Oy | Y-0222773-5 | Kuusistontie 3, 29810 Siikainen, Suomi