Uuden pakkauksen muuttunut koko ja hinnan muutos ovat aiheuttaneet paljon keskustelua. Luulimme viestineemme riittävästi pakkausuudistuksen muutoksista, mutta selvästi näin ei ole ja olemme pahoillamme tämän aiheuttamasta hämmennyksestä.💚 Haluamme nyt selventää asiaa.
Tarkoituksemme ei missään nimessä ole ollut piilotella sitä, että pakkauskoko on muuttunut muovipullosta 6 dl pahvipakkaukseen 5 dl. Uutta pakkausta tiedottaessa tiedotimme kaikissa viesteissä alusta asti, että pakkauskoko muuttuu pahvipakkauksessa 5 dl kokoon. Moni on ymmärrettävästi kysynyt syytä pakkauksen pienemiselle: lyhyesti selitettynä pakkauskoon muutos johtuu pakkaustekniikasta. Emme ole tarkoituksellisesti lähteneet pienentämään pakkausta. Löydettyämme meille sopivan kumppanin uuden pakkauksen toteutukseen, valitsimme Tetra Pakin tarjoamista valmiista pakkauskokovaihtoehdoista 5 dl pakkauksen, koska se on lähinnä edellistä pakkauskokoamme. Erikseen 6 dl pakkauskoon luominen ja toteuttaminen pakkaustekniikkaan ei ollut meille kustannuksen vuoksi mahdollista.
Vaikka pakkauskoon ja hinnan muutos tapahtuivat samaan aikaan, ne eivät ole seurauksia toisistansa. Emme ole vuosiin nostaneet Karin Havupuu-uutejuoman hintaa. Olemme välttäneet hinnankorotusta viimeiseen asti viimeisen parin vuoden aikana, vaikka kustannukset ovat huomattavasti nousseet. Viimeistään nyt pakkausuudistuksen yhteydessä meidän oli pakko tarkastaa myös tuotteen hinta. Ymmärrämme huolen tästä. Jokainen jälleenmyyjä hinnoittelee tuotteensa itse. Uskomme kuitenkin, että juoman kappalehinta tulee pysymään suurin piirtein samana kuin aikaisemmassa pakkauksessa. Tällöin juoman litrahinta toki hieman nousee. Uusi litrahinta on nähtävillä verkkokaupassamme Karin Havupuu-uutejuoman tuotetiedoissa. Teemme jatkossakin kampanjoita jälleenmyyjiemme kanssa pitkin vuotta, jolloin tuotettamme on mahdollisuus ostaa edullisemmin. Toivottavasti tämä auttoi selventämään asiaa. Vastaamme mielellämme kysymyksiin 😊